Loma

Loma. Ei osoittautunutkaan ihan sellaiseksi, kuin nyt voisi kuvitella. Elämässä kun harvoin asiat menevät käsikirjoituksen mukaan. Joskus tulee aika pysähtyä. Se tuli nyt. Matkalla Öölantiin täytyi pysähtyä Kalmariin. Sairaalaan. Lääkettä. Ravinneliuosta. Lääkettä. Mietin siinä sairaalanvalkeisiin kietoutuneena. Kuinka korkealle kuume voikaan nousta? Kuinka paljon voikaan paleltaa? Kuinka paljon ihminen voikaan nukkua? Kuinka monta ruotsalaista lääkäriä mahtuukaan sairaalasängyn ympärille? Kuinka paljon voikaan elämässä olla? Hyviä asioita. Rakkautta. Rakkaita. Ihana mies. Joka ajaa iltayöstä sairaalaan. Vain Nähdäkseen vaimonsa kasvot. Sanoakseen hyvää yötä. Ja ihanat lapset. Tunhansittain parane äiti heti kortteja. Ihanat äiti ja isä. Valmiiksi pedatut sängyt. Ihanan ihana täti. Istumassa sängyn vieressä. Ja se terveys. Kyllä siitä kannattaa pitää kiinni. Ja huolia perään.

No lapset nauttivat Öölannin merituulesta. Merestä, Kivistä. Simpukoista. Fossiileista. Ja auringosta.

Ja minäkin jaksoin viimeisinä päivinä kävellä rantaan. Ja käytiin majakalla kahvilla.

 

 Öölanti on kaunis. Meri on kaunis. Elämä on kaunis. Mukavaa seistä taas omilla jaloillaan.