Kontrolli - vapaus

Kun on hurjasti epävarma. Kun tuntee itseään heikosti. Kun on kova tarve päteä ja vertailla jatkuvasti muihin. Kun aikaa menee valtavasti sen pohtimiseen, mitä muut ajattelevat. Itsensä todentamiseen muiden ajatusten kautta. Kaikenlainen kontrollintarve kasvaa. Ulkoinen ja sisäinen. Tämän ajatuksen sain. Se tulla tupsahti mieleeni. Ja aloin ymmärtää monia ilmiöitä erilailla.

 
Mielyttäminen. Se on ikävä kaveri. Usein on kontrolloinnin hyvä ystävä. Se on tietysti myös yksi tapa selviytyä. Sen moni meistä oppii jo hyvin pienenä. Mutta antautuuko ihminen miellyttäessään aidosti toisten ihmisten puoleen. Vai onko se itseasiassa vain yksi manipuloinnin muoto? Yksi tapa kontrolloida. Miellyttäessäänhän sitä usein tekee asioita, joita ei oikeasti halua tehdä. Odotukset sille mitä haluaisi tapahtuvan voivat olla hyvin toisenlaiset. Seurauksena ärtymys. Harmi. Ehkä viha.

Vapaus tulee siitä, että ymmärtää olevansa arvokas sellaisenaan. Vapaus on sitä, että kykenee tekemään omat rajat näkyviksi. Silloin ei ole tarvetta kontrolloidan. Silloin ei tarvitse miellyttää. Vaan voi kohdata ihmisen. Aidosti.

Rakkaita asioita

Kivet. Kivet ovat kauniita. Jokainen eri muotoinen. Jokainen omanlaisensa. Erityisesti mukulakivet. Niiden hioutuneesta muodosta pidän. Aallokon hiomista kivistä puhumattakaan. 

Pionit. Kevät. Multa. Ja maasta nousevat kasvit. Kevään tuoksu. Silloin kasvu on vielä edessä. Kaikki on auki. Ei vielä tiedä, miten kaikki tulevana kesänä etenee. Mitkä kasvit ovat selvinneet talvesta. Kaikki on mahdollista. 

 

Kesä. Valon voima. Lämpö. Vehreys. Sitä odotellessa.  

Kuka ehti ensiksi aukaista ikean kuvaston?!?!?!

Kertokaa minulle!! Kertokaa minulle, mikä mieli tässä ilmiössä on?!? Nähtävästikin olen tämän suhteen syvästi sisäisesti blondi, kun en tajua. Mistä tässä ilmiöstä on kyse? Kun turuilla ja toreilla, blogeissa ja hiekkalaatikoilla tämän tästä törmään vouhkaajiin. Vouhkaajiin, jotka jaksavat ihmetellä ja tuohtua siitä, kuinka joku naapuri, tutun tuttu, serkun kaima työkaveri, tai tuiki tuntematon lukija on mennyt tilaaman henkkamaukalta samanlaiset housut, ostamaan Lindexiltä tai zarastai sen saman paidan tai Stockkalta JUURI samanlaisen pipon (tai pyöräilykypärän) lapselleen kuin itse oli hankkinut. Tai kuka keksi ensin mainita blogissaan tai postata facessa kuvan Ikeasta hankitusta ruokapöydästä tai tusina taulusta. Tai innostumaan samoista remonttipostauksen kaakeleista...en ymmärrä...MITÄ ihmeen väliä sillä on?!? Jos joku pitää mukavana-kivana-tyylikkäänä samoja massatuotannon tuotteita?!?!? Desing tai itsetehty. Niitä ei kovin monia tule vastaan. Eikö niihin sitten kannattaisi panostaa?!? Mutta hei KAMOON!!! Minustahan se on vaan hieno juttu, jos joku toinenkin tykkää. Että kaikkia ideoita ja ajatuksia saa blogistani käyttää ihan vapaasti. Olkaa hyvä! Minä tykkään, jos sinäkin tykkäät. Sehän on yksi tämän kirjoittamisen ideasta. Pistää ajatukset liikkumaan. Pistää ideat kiertämään. Nih! ;-)

Ihmettä ihmetellen

Jo ennen kuin synnyit
kuuntelin äänesi helinää
jousen kimmahtelua tähdistössä,
musiikkia sinun sormiesi päistä,
joihin joku on puhaltanut aallokon

Nyt näen kynsien pienet puolikuut,
autereen henkäilyn järven pinnalla,
jalkapohjien pilvet
sivelen silmillä pienen maailman vuoria ja laaksoja,
korvalehden nukka loistaa valossa
ja meitä ympäröi vahva elävä hiljaisuus

- Hannele Huovi -

Ei sitä voi kuin ihmetellä. Pientä, kaunista ja haurasta uutta elämää. Ja silti niin väkevää. Että ei meinaa sanoja löytää. Ihan mykistyy taasen uuden elämän edessä. Kyllä on minua ja perhettäni siunattu paljolla. Sitä ei sovi koskaan unohtaa. Kaksi uutta serkkua. Pientä ja ihanaa. Tervetuloa maailmaan kaunis uusi pieni ihminen. Elämä odottaa sinua. Olet rakas heti alkuusi.

Mother of the year

 Ja vuoden äiti palkinnon tänä vuonna saa...voi että kun eteen tulee niitä päiviä. Niitä päiviä, jotka voisi jo aamupuurolta aloittaa alusta. Niitä päiviä, kun A:sta Ö:hön alkaa mennä pieleen.  Niitä päiviä, kun tuntuu, että mikään ei riitä. Kuulostaako tutulta?!?! Ennen kuin ehdit avata silmäsi, on käynnissä vähintäänkin kylmää sotaa vastaava neuvottelu siitä, kuka laittaa päällensä sen pitsipaidan. Tai karvaliivin. No, annas olla. Aamupalalla ensin tarjoilet aamupalaa reilut puolituntia erinäisten mielitekojen mukaan (mä en syö puuroa, ja mä en ainakaan syö muroja, mulle banaania, mulle...). Istut alas, kun vihdoinkin kaikilla on jotain nenän edessä. Sillä samaisella sekunnilla se alkaa. Tuo mulle lusikka, lisää maitoa, jogurtti loppu, missä veitsi, saako juustoo, tää leipä on pahaa...aamukiireiden jälkeen (aamupalat, -pesut, pukeminen jne...) sinulla on kiire. Vessaan. Ja taas. Annas olla kun istahdat alas. Alkaa jälleen jonkinsortin maailmansota. Kyllä. Sillä samaisella sekunnilla. Noooh, etenette ulkovaatteiden pukemiseen ja kun olet noin 15 kertaa riisunut omat kenkäsi ja hakenut talon toisesta päästä lapasta,sukkaa, kenkää, housua jna. On jo pinna huomattavan kireä. Autoa ajaessasi saatkäskyjä nostaa auton lattialle tippuneet lapaset, hatun tai kengät.. ja tätä rataa jatkuu iltaan asi. Tilanteet vaihtuvat, mutta sinulla on vain kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi pää.Koko ajan on olo, että kulkee vähintään kolme astelta lasten jäljessä.Pitäsisi kahden käden sijaan olla vähintään kuusi kättä. Ja jalkoja mieluusti seitsemän. Ja pää...20 kilometrin mittaiset hermot ja lisämuistia muutama megagigagugahuga lisää...ja usein niinä riittämättömyyden päivinä sitä kuinka ollakaan asettaa itselleen aivan liian korkealle.Sitä  kuvittelee ehtivänsä imuroida pikaisesti eteisen ja keittiön aamupalan ja hamapaanpesun välissä. Kuvittelee jaksavansa kipaista nopskaa kaupassa täydentämässä jääkaapin sisältöä (ja antaa 2-vuotiaan kävellä...eli juoksennella...sen sijaan että istuttaisi kärryyn...). Kuvittelee kykenevänsä siivoamaan päiväunien aikaan. Kuvittelee pystyvänsä hoitamaan puhelimella rästiin jääneitä asioita....phuuh...kaiken tämän jälkeen on juurikin tuollainen palkintopokaali oven takana odottamassa...

Riittäisi jo

Mutta kun ei nähtävästi riitä. Taudit.  Alkaa olla vitsit vähissä. Toista kuukautta pitkälti on tässä talossa yskitty. Eikä loppua näy. Onneksi kevät näkyy jo. Vähän.

Kai se on vaan hyväksyttävä, että nyt on ollut tälläinen talvi. Raskain aikoihin. Miten se onkin niin vaikeaa? Sellaisten asioiden hyväksyminen, joihin ei juuri nyt voi vaikuttaa. Että esimerkiksi siihen, että nyt on yskä. Jos jään nyt tähän sääliin piehtaroimaan. Ei se vie yskää pois. Ei se paranna lapsia. Kun päästää irti ja hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat, vapautuu energiaa johonkin muuhun. Kuinka paljon hukkaan heitettyä energiaa onkaan vastaan jurnuttamisessa. Silti meinaa peikko paholainen, itsesäälin apinainen kurkistella. Ihan jo aamusta...Ja tämä hyväksiminen ei tietenkään tarkoita alistumista tapahtumien virtaan. Tai alistumista vääryyksien virtaan. On monia asioita, joihin voi vaikuttaa. Ja vääryyksiä vastaan tuleekin taistella. Mutta että ettei piehtaroisi siinä - tätä en kyllä hyväksy- ja - miksi taas minulle - ja - nyt en kyllä ala - ja....

Vähän tälläisiä blues-fiiliksiä. Mutta onneksi liljat tuoksuvat. Parin kuukauden päästä toivottavasti myös ulkona...

Uudelleenjärjestäytymistä ulkoista ja sisäistä

Tässä on vierähtänyt viikko jos toinenkin sairastuvan merkeissä. Luntakin ehti tulla tupaan. Ainakin kengänpohjista. Mutta onneksi tuo aurinkokin tulee sisään. Ikkunoista ja ovista. Paistaa niin kauniisti. Mielessä koko alku vuoden pyörineet huonekalujen uudelleenjärjestämis ideat saivat vauhtia, kun siivouksen yhteydessä olohuoneen kalusteet lipsahtivat uusille paikoille. Hhmmmm...en ole i-han vakuuttunut järjestyksestä, mutta makustellaan. Suunniteltu huonekalujen järjestelyä myös eteiseen ja yläkerran aulaan...odotellaan miestyövoiman innostumista...

 Seuraava ajatus on pyörinyt viime päivät päällimmäisenä: "Kun sisäinen turva lisääntyy, ulkoisen yliturvallisuuden vaatimus väistyy. Kontrollin tarve vähenee ja luova elämä voi alkaa." Tässä Tommy Hellstenin ajatuksessa on pohdittavaa. 

Luonne kypsyy

On asioita. Joita on nähtävästi kypsyteltävä. Useampia vuosia. Yksi tälläinen asia oli murtomaahiihto. Kaksikymmenmtä vuotta. Enkä ollut koskenutkaan suksiin. Paitsi lasten suksiin. Viime talvena rakas mieheni osti minulle sukset. Ja voih! Mitkä maisemat. Mikä tunne. Tyylistä viis (ja tekniikasta), vauhdista puhumattakaan. Mutta löysin hiihdon. Niin, kaksikymmentä vuotta. Ja sitten se aukesi. Neulominen. Pitkään olin jo mielessäni miettinyt, että koska  miloin. Milloin on aika osaa neulepuikot. Ja se aika tuli nyt. 

Neulominen on monikerroksellista. Heitin puolihuolimattoman hauskan ilmaan. Että olen kypsytellyt luonnettani parikymmentä vuotta neulomiselle. Ja tavallaan se on niin. Huomaan nyt neuloessani, että suhtautumiseni on erilaista. Nuorena en niinkään piitannut jos virheitä tuli. Purkaminen oli. I-KÄ-VÄÄ. Nopeus ja voima korvatkoon ne. Ajattelin, ei niitä kukaan huomaa kun on tuottelias. Ja jos katsoo toisesta kulmasta. Tottahan sekin on. Tavallaan. Nyt haluan nimen omaan korjata virheet. Haluan, että jälki on hyvää. Katsoi kudinta mistä kulmasta tahansa. Nyt osaan myös lukea neulosta. Ennen pidin sitä hurjan vaikeana. Vaikeana hahmottaa. Saas nähdä kaivanko jonkin ajan kuluttua myös ompelukoneen esille...no hei....hauskuudella on rajansa...vaikka mistäs sitä ikinä tietää?!?!?!

Pääsiäisen sairastupa

 
Niiskuti niiskuti, köh, köh, atsiuuh...tämä pääsiäisen aika on mennyt pieniä potilaita hoidellessa. Kuumetta, yskää, streptokokkia, tulirokkoa, keuhkokuumetta, korvatulehdusta...ei kovin kivoja kavereita, mutta onneksi antibiooteilla hoidettavia. On siis oltu enimmäkseen sisäpuuhissa. Ehtii leipoa, laittaa ruokaa, kaivaa savustuspönttö esille. AAAH! Tästäpä alkaa siis todellinen kesäaika (nyt kun kellojakin on siirretty...). Savukalasitä ja savukalatätä.....koko kesän. Eikä siihen meinaa kyllästyä mitenkään.

Pikku-potilaan Marjahyve (gluteeniton & maidoton)

noin uunipellillinen

6 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 tl soodaa

1 tl vanilliinisokeria

3 dl sokeria

200 g sulatettua maidotonta margariinia

2 munaa

2 dl soijaruokakermaa

4dl marjoja (esim. mansikka ja mustikka)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeän voin kanssa murumaiseksi. Ota 1/3 erilleen. Sekoita lopun murutaikinan joukkoon munat ja soijakerma. Sekoita tasaiseksi. Onnistuu parhaiten sähkövatkaimella. Levitä leivinpaperi uunipellin päälle ja kaada taikina pellille. Lisää marjat pinnalle. Ripottele päälle loput murutaikinasta. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. 

(Ohje mukaeltu kirjasta Jokinen-Kekkonen: Hapanimelästä sacherkakkuun - gluteenittomia leivonnaisia: puolukka-murupiirakka)