Valoa kohti

Heräsin eilen siihen todellisuuteen, että valoa alkaa näkyä päivä päivältä enemmän. Eilen hiihtoloman viimeisenä päivänä aurinko helli erityisesti väsynyttä mieltä. On sillä ihmeen parantava voima. Valolla. 

Viikon loppuun tiivistyi koko pitkän ja pimeän talven väsymys. Ja sitten valo. Auringon valo. Ja ystävästä loistava valo. Elvyttävä valo. Ihanan tervehdyttävä keskustelu. Teeskentelemätöntä ymmärtämistä.

 Jälleen joudun muistuttamaan itseäni sisäisestä kiireestä. Ja kaiken pahanmielen perustasta - suorittamisesta - Tuo kavala sudenkuoppa. Hiipii luokse vähin äänin. Ei anna kuulua itsestään. Ennen kuin on suut silmät täynnä suorittamista. Huomaa suorittavansa niitäkin asioita, jotka tuovat iloa. Ja suorittaminenkos jos mikä on tehokas ilon karkoittaja. Tiukan paikan tullen suorittaminen tuo tietysti turvaa. Sitä kun on tekijä luonteeltaan. Mitä väsyneempi sitä helpommin lipsahtaa suorittamisen ansaan. Ja mitä enemmän suorittaa sitä uupuneemmaksi tulee. Suorittaminen ja kontrollointi. En tykkää. Ei se ole järjestys ja ylläpito se, mikä todella onnelliseksi tekee. Vaikka saan kyllä nauttia ja tykätä siisteydestä. Toivon että oppisin kuuntelemaan itseäni. Ja läheisiäni. Kuuntelemaan ja kuulemaan omat ja heidän tarpeensa. Siinä on jo aika paljon. Ja siinä se elämän onni tällä hetkellä piilee. Luulen.

Kiitollisuuspäiväkirja tuntui perin vaikealta. Hvyin nukutun yön jälkeen huomattavasti helpompaa. Ei liene vaikea arvata, mitä se tänään on. Valo. Valo. Valo.

Lepo - viikon - loppu ja kiitospäiväkirja

Vähemmästäkin nukuttaa hyvin. Tälläisessa ihanuudessa nukkuessa. Rakkaan siskon luona. Ihan vaan ollen. Ihan vaan viipyillen. Niitä, näitä ruusukaalin päitä. Juuri sitä mitä tarvitsin. Kiitos!!! Ja mielessäni jo pidempään viipyillyt ajatus positiivisten ajatusten voimasta sai jotenkin konkreettisesti tuulta. Päätin aloittaa kiitospäiväkirjan. Joka päivä pyrin löytämään jonkun asian, josta olen äärimmäisen  kiitollinen. Pienetkin asiat riittävät. Ja joka aamu herätessäni pyrin hymyilemään. Ensimmäiseksi. Kokeillaan. Jostain luin sanat, jotka ovat  mielessäni pyörineet. Kehosi jokainen solu kuuntelee, mitä ajattelet...tänään olen hyvin, hyvin kiitollinen ystävyydestä. Ystävyydestä, lujasta ja kestävästä.

No joo, tuli siinä viikon loppuna viipyiltyä kaupoillakin...ja tälläinen musta tähti-ihanuus lähti yhdestä putiikista.

Ps. Ja minä muuten nukun ensi yönä tooooosi sikeästi!!! Kuulettehan solut!!! TO-SI sikeästi. Piste.

Hyvää ja kaunista ystävänpäivää

No niin. Eilisen marinan (suosta on jo noustu...) jälkeen onkin ihanaa todeta, että olen ympäröity ihanilla ystävillä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Sanoja vähän

sanottavaa paljon.

Valitaan parhaat

punotaan varovasti 

ystävyyden seppele.

-A-M Kaskinen-

Ihanaa ystävänpäivää!

Ps. Kiitos jälleen Farinalle, ohje suklaamuffineille löytyy täältä ja päällien on tällä kertaa ihan vaan suklaatia ja rösseleitä.

Elämän karikot osa 1

Ajattelen, että ilo ja onni asuu ihmissuhteissa. Perheessä, läheisissä, ystävissä. Toisinaan ilo kuplii yksinollessa. Mutta harvoin kovin pitkään. Ajoittain kärsin liiasta avoimuudesta. Joskus unohdan, ettei se ole kaikkien lähtökohta kohtaamiselle. Jokainen meistä suojelee sisintään jollain. Ilmenemismuodot vaihtelevat. Suuri kasvunpaikkani on ollut oppia sanomaan ei. Tämä ei kuulu sinulle, tämä kuuluu vain minulle. Silloin kun tulee suojella sisintään. Avoimuus ei tarkoita kaiken antamista kaiken aikaa. Omaa tapaa olla onnellinen ja tuntea iloa, on lupa etsiä. Joskus se tarkoittaa myös sitä, että vetää rajan. Joskus se piileekin siinä, että ottaa välimatkaa happamuuteen. Niihin ihmissuhteisiin, joissa kerta toisensa jälkeen jää kitkerä maku suuhun. Kauempaa katsoessa pystyy ehkä ymmärtämään ja lopulta hymyilemäänkin.

Elämään kuuluvat säröt ja sirpaleet. Mutta ei se, mitä elämässä tapahtuu tai eteen tule. Vaan se, miten siihen asennoituu ja miten ponnistaa eteen päin. Ja onneksi happamuuteenkin autta hymy!

Yön tullen 

minä seison portailla kuuntelemassa,

tähdet parveilevat puutarhasa 

ja minä seison pimeässä.

Kuule tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin:

puutarhani on sirpaleita täynnä.

-Edith Södergran-

Tämä runo on pyörinyt mielessäni. Ehkä sillä on merkityksensä tähän hetkeen. Ja joku toinen hetki merkitys on toinen...kaunis se on joka tapauksessa. 

Liukasta laskiaista!!

Tiesittekö, että laskiainenkin polveutuu kristinuskonperinteistä? Tarkemmin ottaen se on katolisen kirkon kevätpaaston alkamisjuhla. Suomalaisessa perinteessä se liittyy työväenjuhlaan. Mäenlasku, hernekeitto ja laskiaispullat. NAM! Aikanaan naiset lopettivat pellavan, hampun ja villojen kehräämisen laskiaiseen. Luterilaisessa ja katolisessa perinteessä alkaa paastonaika. Meidän laskiaissunnuntain aattoiltaan kuului isovanhempien seurassa uunilohi ja jälkiruoaksi laskiaispullat. Tänään juhlitaan jälleen pyöreitä ja vähemmän pyöreitä, kuka näitä nyt muistaa....

"PITKIÄ PELLAVIA, HIENOJA HAMPPUJA"

Hyvää laskiaista ja alkavaa paaston aikaa!

Ps. Wikipediasta voi lueskella lisää laskiaisperinteistä. Aika mielenkiintoista...

Pps. Muokkasin hiukan...

Totuus

Hei nyt se tulee!!!!! Jottei totuus unohtuisi! Lupasin hyvälle ystävälleni tämän postauksen.....Niin että olkaapa hyvät:

Tältähän se toki näyttää (eikä tämä ole pahinta laatuaan)

....se arki. ei paljon naurata...ja tältä se näyttää, kun otetaan kuvia blogia varten....

 

 Ps. Rakkaudella!

Harmaja

Aamun kirkkaus on niinkuin laulu

Itse taivas lepää järvessä.

Liikkumatta, autuaina pilvet

uneksivat ilman äärillä.

Kaislat välkkyy kastepisaroista,

metsät hymyy läpi kyynelten.

Kaukaa, helisten ja värähdellen

rastaan huilu jumalallinen.

-Saima Harmaja-

Harmaja. Minulle aukeaa näkymä suomalaisesta järvimaisemasta. Illan utuinen peilityven järvi. Saaressa harmaaksi kelonnut riihi. Soutuvene lipuu ääneti. Harmaan hämärän läpi. Rauha. Hiljaisuus.

Sitten on Saima Harmaja. Hänen runonsa koskettivat erityisesti nuoren aikuisen mieltä. Kolmas mielleyhtymä on Harmajan Majakka (ruots. Gråhara). Rakastan myös majakoita. Niissä on jotain kauniin karua vahvuutta. Se puhuttelee. 

 Harmaja harmaa. Rauhallinen rauhoittava.

Uni

Ehkä maailman tärkeimpiä asioita. Ainakin silloin, kun sitä ei saa tarpeeksi. Uni on ihanaa. Silloinkin kun se on itsestäänselvyys. Pienten lasten äitinä olen (noin 9 vuotta) uskotellut itselleni, että heräily, valvominen ja unettomuus kuuluu asiaan. Vähän niin kuin että sitä saa mitä tilaa. En muista koska olisin oikein uneksinut tänä aikana. Pienen ihmisen elämän mittaisena aikana. Olen kyllä. Muistan kyllä muutamia vaikuttavia unia. Mutta viime aikoina unet ovat olleet koiranunta. Sellaista valveensekaista lepäilyä. Ja sitten valvomista. Ja pelonsekaista yön kunnioitusta. Ei se heräily. Mutta se valvominen. Ja unettomuus. Yllättävän kova paikka tunnustaa, että nyt tarvitaan kättä pidempää. Nyt ei pelkästään korvatulpat ja suljetut ovet tuo vapautusta. Aamuyön pimeät tunnit ovat todella pimeitä. Jos niitä kertyy liian paljon. Ja mikä pieni valkoinen vapautus. Uni. Ei vielä unia uneksittavaksi. Mutta unta. Hyvä näin.

Ps Rakastan meidän makuuhuoneen rauhallista tunnelmaa. Sinne on hyvä vetäytyä päivän päätteeksi. Ja nyt onneksi unen kera...

 Lähteellä (Vid en källa)

Suo lähde kaunis katselen
likeltä vettesi,
kuin pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

- Runeberg-

 

Runebergin päivä pääsi tänä vuonna yllättämään. Mutta ei hätää. Minulla on onneksi ahkeria apulaisia kolmisen kappaletta. Joiden kanssa enemmän ja vähemmän joutuisasti leivotaan sitä sun tätä. Innolla. Ja tänään tietenkin torttuja. Runebergintorttuja.

Gluteenittomat/maidottomat Runebergintortut

150 g marhariinia

1,5 dl sokeria

2 kananmunaa

1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

1,5 dl gluteenittomia korppujauhoja

3/4 dl mantelirouhetta

1,5 tl leivinjauhetta

0,5 dl omenamehua

(halutessa tippa karvasmantelia)

päälle vadelmahilloa 

sokeri-sitruunakuorrute: 1,5 dl tomusokeria, n. 2 tl sitruunamehua

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää vuorotellen omenamehun kanssa varovasti taikinaan. Jaa taikina annosvuokiin ja paista 200 asteessa n. 12-15min. Sekoita sokerikuorrute. Laita nokare vadelmahilloa keskelle torttua ja reunusta kuorrutteella. 

(Ohje mukaeltu kirjasta Virtanen K: Leivonnaisia ja kevyttä kotiruokaa keliaakikoille)

 

Maailman ihaninta

Päiväunet miehulainen kainalossa. Unipöpöisen pienen ihmisen tuoksu. Tasainen tuhina korvanjuuressa. Pieni käsi kaulalla. Niskavillat ja paljaat varpaat. Ehkä maailman ihanimpia asioita.