Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulominen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sadepäivän hommia

Sadepäivä. Silloin tekisi mieli vetää peitto korviin ja pitää yöppäripäivä. Ja miksei niin voisikin tehdä. Mutta...aamupäivä meni juostessa terveysasemalla. Voi kuulema mennä kuukausikin toipuessa. Että otetaan iisisti vaan. Ja kun ei mittaa kuumetta, niin eihän sitä silloin ole...eihän?!!?Vaan kyllähän se täytyy tosissaan ottaa. Noooo...Voihan sitä vähän puuhastella...Juhlia vielä kerran 7-vuotiasta...

 



Siivoilla leluja. Neuloa...




 Tai olisihan sitä vaikka voinut tehdä hyvää ruokaa...




Tofu-kikherne pihvit & munakoisokastike
(Gluteeniton & maidoton)


Pihivitaikina:
1 tlk/prk  (n. 200g) kikherneitä
200g maistamatonta tofua
1 sipuli
1/2 dl punaista välimerentahnaa
2 rkl öljyä
2 tl juustokuminaa
Ripaus suolaa
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl gluteenitonta korppujauhoa

Munakoisokastike:
1 munakoiso
Ripaus suolaa
1-2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
5-7 kirsikkatomaattia

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita munakoiso paahtumaan uuniin (n. 45 min, käännä munakoison kylkeä n. puolivälissä paahtoaikaa). Valuta kikherneet ja tofu. Survo kilherneet sauvasekoittimella sileäksi, lisää pilkottu sipuli, mausteet ja öljy. Survo sauvasekoittimella kikherneitten joukkoon. Lisää jauho ja korppujauho. Murenna joukkoon tofu käsin ja sekoita käsin tasaiseksi. 

Laita munakoisokastikkeet muut ainekset valmiiksi kulhoon odottamaan munakoison kypsymistä. 

Kuumenna paistinpannu ka paista pihvit öljyssä. Tee pihveistä paksuhkoja, kääntäminen onnistuu paremmin. 

Ota munakoiso uunista. Halkaise veitsellä ja kaavi sisälmys muiden kastikeaineksien joukkoon. Sekoita sauvasekoittimella sileäksi. 

Tarjoile vihreänsalaatin ja perunoiden kera!


 Pötköttelyn lomassa...

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Luonne kypsyy


On asioita. Joita on nähtävästi kypsyteltävä. Useampia vuosia. Yksi tälläinen asia oli murtomaahiihto. Kaksikymmenmtä vuotta. Enkä ollut koskenutkaan suksiin. Paitsi lasten suksiin. Viime talvena rakas mieheni osti minulle sukset. Ja voih! Mitkä maisemat. Mikä tunne. Tyylistä viis (ja tekniikasta), vauhdista puhumattakaan. Mutta löysin hiihdon. Niin, kaksikymmentä vuotta. Ja sitten se aukesi. Neulominen. Pitkään olin jo mielessäni miettinyt, että koska  miloin. Milloin on aika osaa neulepuikot. Ja se aika tuli nyt. 


Neulominen on monikerroksellista. Heitin puolihuolimattoman hauskan ilmaan. Että olen kypsytellyt luonnettani parikymmentä vuotta neulomiselle. Ja tavallaan se on niin. Huomaan nyt neuloessani, että suhtautumiseni on erilaista. Nuorena en niinkään piitannut jos virheitä tuli. Purkaminen oli. I-KÄ-VÄÄ. Nopeus ja voima korvatkoon ne. Ajattelin, ei niitä kukaan huomaa kun on tuottelias. Ja jos katsoo toisesta kulmasta. Tottahan sekin on. Tavallaan. Nyt haluan nimen omaan korjata virheet. Haluan, että jälki on hyvää. Katsoi kudinta mistä kulmasta tahansa. Nyt osaan myös lukea neulosta. Ennen pidin sitä hurjan vaikeana. Vaikeana hahmottaa. Saas nähdä kaivanko jonkin ajan kuluttua myös ompelukoneen esille...no hei....hauskuudella on rajansa...vaikka mistäs sitä ikinä tietää?!?!?!