Vanha Raahen Unileton venevajasta löytynyt tuoli sai uuden paikan. Elämä saa näkyä.
Sisäinen uudelleenjärjestäytyminen onkin ehkä pidempi tie. Kurkistus tulevaan. Innostus. Haikeus. Odotus. Tuuli puhalsi purjeen terassilla kulmista auki. Vapaus. Tai ehkä sittenkin...irti päästämistä... Eteen päin katsomista. Luopuminen. Josta viimein koittaa vapaus. Kun ymmärtää luopumisen tärkeyden. Vastaanpanematta. Elämä on luopumista. Ajanjaksojen päättymistä. Uusia alkuja. Uusia mahdollisuuksia. Haikeaakin se on. Vaikka myös kovin odotettua. Mielenmaisema ei muutu hetkessä. Joskus se ottaa aikaa. Ja joskus se aika tuntuu melkein liian pitkältä. Mutta ehkä sillekin pitää vaan antautua. Hyväksyä. Kunhan ei jää tuleen makaamaan...valoa kohti kannattaa pyrkiä.








