Kasvattaminen on...tai kasvaminen on...se on...se on joskus hirveän vaikeaa. Ja vaikeinta siinä on se, että kun ymmärtäisi itseään niissä vaikeissa tilanteissa edes vähän. Saisi edes vähän kiinni siitä, miksi toimii niin kuin toimii. Ei se aina se uhma.. tai siis lapsen kehityshaasteet... nosta omia niskavilloja pystyyn. Ei. Ei sen lapsen käyttäytymisen kohtaaminen ole aina vaikeaa. Vaikeaa on kohdata se oma pimeä puoli silloin, kun pitäisi olla jotain ihan muuta. Kauheaa on kun oma lapsi ärsyttää niin ettei meinaa kestää katsoa. Ja kun saisi kiinni jostain sellaisesta...omassa toiminnassa...omissa ajatuskuvioissa...jossain...kun saisi kiinni, tunnistaisi jotain, sitten pystyisi oikeasti muuttamaan tai muuttumaan. Ja sitten kun saisi sen voiman siihen muutoksen vääntöön itsessään. Ja niin tuhannesti kun on päättänyt toimia toisin ja sitten. Sitten kuin vierestä katsoisi vierasta ihmistä. Joka puhuu ihan mitä sattuu ja tekee ihan mitä sattuu. Ja raivo päässä. Se suhahtelee hampaiden välistä ja korvista. Sauhuten.
Olen melko vakuuttunut yhdestä asiasta. Olen tämän havainnut niin oman työni kautta kuin omaa vanhemmuttani pohtiessa. On kaikkein vaikeinta antaa omalle lapselle se, mistä itse on jäänyt paitsi. Enkä nyt tarkoita materiaa. Sitä jotain ja sen puuttumista on hurjan vaikea tunnistaa itsessään. Saati tunnustaa, saati sallia omalle lapselle. Mutta kun tämän oivaltaa ja pystyy jostain siihen muutoksen voimaan. Toimii toisin oman lapsen kohdalla. Sallii lapselleen jotain sellaista tunnetta tai tunteita, mitkä eivät itselle ole olleet sallittuja tai mahdollisia. Silloin saa myös itse. Silloin pääsee osalliseksi myös itse siitä jostain. Ja joskus sitä tietysti voisi päästää itsensä pikkuisen vähemmällä analysoinnilla. Sekin voisi joskus helpottaa.
torstai 31. tammikuuta 2013
Haihtuva hetki
"On hyvä elää
haihtuvassa hetkessä,
käsi toisen kädessä
kohdata se mikä tulee
tai jättää tulematta."
-A-M Kaskinen-
Aika. Se hiipii tasaisen varmasti eteen päin. Kaksikymmentä-, kolmekymmentä- tai neljäkymmentä...kuka näitä nyt muistaa. Ja onko sillä nyt juuri väliäkään. Tämä hetki ratkaisee.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Flunssa
Se ei toivottu vieras. Flunssa. Nuhjuinen olo. Aivastus. Keuhkoputkia karhentava tunne. Aivastus. Kutitusyskä. Aivastus. KaMaLan kipeä kurkku. Blaah. Se on taas flunssa. Vastahan tässä parisen viikkoa oltiin melkein täysin terveitä...talvi...Blaah...
Inkivääritee. Auttaa kolotukseen. Lihasten ja pään ja kurkun. Suosittelen. Tuoreen inkiväärin palat sopivat esimerkiksi jasmiiniteen joukkoon. Voi laittaa myös hunajaa. Se helpottaa kutinayskään (siis kun kurkunpäässä kutittaa niin, niin, niin paljon, että lopulta on pakko yskiä, yskiä, yskiä...ja tämä tuntitolkulla kestävä kutina estää tietenkin erityisesti juuri nukkumatin saapumista...). Väistämättä tulee ikävä kesää. Kesällä juuri kukaan ei ole flunssassa. Mutta onneksi kevättä kohti mennään ja siis väistämättä myös kesää kohti.
Inkivääritee. Auttaa kolotukseen. Lihasten ja pään ja kurkun. Suosittelen. Tuoreen inkiväärin palat sopivat esimerkiksi jasmiiniteen joukkoon. Voi laittaa myös hunajaa. Se helpottaa kutinayskään (siis kun kurkunpäässä kutittaa niin, niin, niin paljon, että lopulta on pakko yskiä, yskiä, yskiä...ja tämä tuntitolkulla kestävä kutina estää tietenkin erityisesti juuri nukkumatin saapumista...). Väistämättä tulee ikävä kesää. Kesällä juuri kukaan ei ole flunssassa. Mutta onneksi kevättä kohti mennään ja siis väistämättä myös kesää kohti.
maanantai 28. tammikuuta 2013
Juhlat
Aikuisten juhlat. Miten mukava konsepti. Näin kolmen lapsen äitinä, se on suorastaan...ihana konsepti...ihana, mahtava, upea...seuraavaan aamuun asti. Kun lapset heräävät viimeistään kuudelta. Mutta ehei, ei tällä kertaa. Tällä kertaa eivät olleet ne lapset, vaan ne muutamat hassut tunnit aamuyön ja aamupäivän välillä...
Mutta palataanpaa siihen upeaa osioon. Siis aivan mahtavat aikuisten syntymäpäiväjuhlat. Paikkana viihtyisä Ravintola Farang. Ja todellakin Ravintola isolla kirjaimella. Kaikki kohdallaan. Kiitos vaan sankarille.Upea ilta, mahtavaa seuraa ja se ruoka ja juoma. Ei jättänyt ketään kylmäksi.
Mutta kyllähän tämä ihana ilta vaatii veronsa. Ja siihen sitten lääkkeeksi tätä
Ensin pieni hiihtolenkki lasten kanssa (pientä ja isoa puhaltelua) ja sitten saunaan ja veden syleilyyn.
Mutta palataanpaa siihen upeaa osioon. Siis aivan mahtavat aikuisten syntymäpäiväjuhlat. Paikkana viihtyisä Ravintola Farang. Ja todellakin Ravintola isolla kirjaimella. Kaikki kohdallaan. Kiitos vaan sankarille.Upea ilta, mahtavaa seuraa ja se ruoka ja juoma. Ei jättänyt ketään kylmäksi.
Mutta kyllähän tämä ihana ilta vaatii veronsa. Ja siihen sitten lääkkeeksi tätä
Ensin pieni hiihtolenkki lasten kanssa (pientä ja isoa puhaltelua) ja sitten saunaan ja veden syleilyyn.
Meritähdistä
Olin ensin ajatellut kirjoittaa aikuisten juhlista, hyvästä ruoasta ja siitä kaikesta toipumisesta...mutta tulikin aika kirjoittaa meritähdistä. Aika pysähtyä. Aika ajatella.
"Eli merenpohjassa Meritähti tuhat tonnia vettä yllä.
- Minä jaksan kyllä.
- On terävät sakarat ja litteät pakarat ja paineen kestävät kakarat!"
-Kirsi Kunnas-
Joskus tulee vastaan asioita, joiden toivoisi painavan sydäntä vähän vähemmän..
Elämä itsessään onneksi kantaa.
Ps. Toipumisesta tuonnempana
torstai 24. tammikuuta 2013
Puhelin
Puhelin tuo kätevä hyödyke. Ennen puhelin oli puheluita varten. Nykyään sillä toimitetaan paaaaljon muutakin. Puhelin on myös pakoväline. Käyn ihan vain vilkaisemassa, mitä facessa....ihan vain kurkkaan sähköpostit...ai niin, mikäs se olikaan sen kaupan osoite ja aukiolo...siinä ikään kuin saa hetken ihan itselleen, kun uppoutuu sekunneiksi, joskus minuuteiksi puhelimeen. Ei aina niin hyvä asia. Ei ollenkaan. Joskus enemmän kuin tarpeellinen. Sitten on se asia, mikä harmittaa ja osittain huolettaa. Nimittäin se kun erehdyt puhelimella oikeasti puhumaan. Silloin on yleensä välittömästi pystyssä jonkin sortin toinenmaailmansota. Tai vähintäänkin pissahätä. Ei se vilkaisu, mutta se puhuminen. Ja selitä siinä sitten ihmisille, että en pysty päivällä juurikaan puhumaan puhelimessa. MITEN NIIN ET PYSTY. Sähän olet päivät pitkät kotona...Niin mutta kun siitä ei tule mitään. Muuta kuin paha mieli kaikille. No puhutaan illalla. No kun tuota...anteeksi mutta iltaisin olen usein niin lopen väsynyt, että puhelimessa puhuminen on ihan totta viimeinen asia mikä tulee mieleen. Itsekästä?!? Ehkä, mutta näin se menee. Iltaisin ennen lasten nukkumaanmenoaikaa (se ihmeellisen nopeasti sujahtava aika miehen tultua kotiin töistä...) voi olla pieni mahdollisuus, että muistaa soittaa takaisin. Vessasta. Vessa on paikka jossa saa olla jokseenkin rauhassa, jos toinen viihdyttäjä on paikalla...Ovi lukkoon ja puhuu hiljaisella.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Antaa valon tulla
Aurinko. Ihana aurinko. Mitä sitä sen enempää sanoin kuvailemaan.
Tälläisenä kauniina päivänä, kun nenät niiskuttavat ja varpaita paleltaa (auringon lämmöstä ja valosta huolimatta), on oikein hyvä päivä leipoa. Leipoa vuoden ensimmäiset laskiaispullat. Hautautua tyynyjen ja taljojen alle. Ja olla vaan. Ja antaa valon tulla.
Gluteenittomat/Maidottomat Laskiaispullat
5dl vettä
50g hiivaa
3tl psylliumkuorijauhetta
1 muna
2dl sokeria
1,5 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
200g maidotonta margariinia
11dl gluteenitonta jauhoseosta
Liuota hiiva veteen, lisää psylliumkuorijauhe ja anna turvota 10min. Lisää muna, sokeri, suola, kardemumma ja pehmeä rasva sekä jauhoista n 6dl. Vatkaa sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää loput jauhot ja jatka sähkövatkaimella vatkaamista. Leivo pullat runsaalla jauholla. Kohota leivinpaperin päällä, voitele munalla ja ripsauta sokeria päälle. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia. (Ohje mukailtu kirjasta Jokinen-Kekkonen: Hapanleivästä sacherkakkuun, Gluteenottomia leivonnaisia)
Vatkaa soijavispiä ja lisää soijavaahtoa sekä mansikkahilloa runsaasti halkaistun pullan väliin. NAM!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)