torstai 18. huhtikuuta 2013
Mother of the year
Ja vuoden äiti palkinnon tänä vuonna saa...voi että kun eteen tulee niitä päiviä. Niitä päiviä, jotka voisi jo aamupuurolta aloittaa alusta. Niitä päiviä, kun A:sta Ö:hön alkaa mennä pieleen. Niitä päiviä, kun tuntuu, että mikään ei riitä. Kuulostaako tutulta?!?! Ennen kuin ehdit avata silmäsi, on käynnissä vähintäänkin kylmää sotaa vastaava neuvottelu siitä, kuka laittaa päällensä sen pitsipaidan. Tai karvaliivin. No, annas olla. Aamupalalla ensin tarjoilet aamupalaa reilut puolituntia erinäisten mielitekojen mukaan (mä en syö puuroa, ja mä en ainakaan syö muroja, mulle banaania, mulle...). Istut alas, kun vihdoinkin kaikilla on jotain nenän edessä. Sillä samaisella sekunnilla se alkaa. Tuo mulle lusikka, lisää maitoa, jogurtti loppu, missä veitsi, saako juustoo, tää leipä on pahaa...aamukiireiden jälkeen (aamupalat, -pesut, pukeminen jne...) sinulla on kiire. Vessaan. Ja taas. Annas olla kun istahdat alas. Alkaa jälleen jonkinsortin maailmansota. Kyllä. Sillä samaisella sekunnilla. Noooh, etenette ulkovaatteiden pukemiseen ja kun olet noin 15 kertaa riisunut omat kenkäsi ja hakenut talon toisesta päästä lapasta,sukkaa, kenkää, housua jna. On jo pinna huomattavan kireä. Autoa ajaessasi saatkäskyjä nostaa auton lattialle tippuneet lapaset, hatun tai kengät.. ja tätä rataa jatkuu iltaan asi. Tilanteet vaihtuvat, mutta sinulla on vain kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi pää.Koko ajan on olo, että kulkee vähintään kolme astelta lasten jäljessä.Pitäsisi kahden käden sijaan olla vähintään kuusi kättä. Ja jalkoja mieluusti seitsemän. Ja pää...20 kilometrin mittaiset hermot ja lisämuistia muutama megagigagugahuga lisää...ja usein niinä riittämättömyyden päivinä sitä kuinka ollakaan asettaa itselleen aivan liian korkealle.Sitä kuvittelee ehtivänsä imuroida pikaisesti eteisen ja keittiön aamupalan ja hamapaanpesun välissä. Kuvittelee jaksavansa kipaista nopskaa kaupassa täydentämässä jääkaapin sisältöä (ja antaa 2-vuotiaan kävellä...eli juoksennella...sen sijaan että istuttaisi kärryyn...). Kuvittelee kykenevänsä siivoamaan päiväunien aikaan. Kuvittelee pystyvänsä hoitamaan puhelimella rästiin jääneitä asioita....phuuh...kaiken tämän jälkeen on juurikin tuollainen palkintopokaali oven takana odottamassa...
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Riittäisi jo
Mutta kun ei nähtävästi riitä. Taudit. Alkaa olla vitsit vähissä. Toista kuukautta pitkälti on tässä talossa yskitty. Eikä loppua näy. Onneksi kevät näkyy jo. Vähän.
Kai se on vaan hyväksyttävä, että nyt on ollut tälläinen talvi. Raskain aikoihin. Miten se onkin niin vaikeaa? Sellaisten asioiden hyväksyminen, joihin ei juuri nyt voi vaikuttaa. Että esimerkiksi siihen, että nyt on yskä. Jos jään nyt tähän sääliin piehtaroimaan. Ei se vie yskää pois. Ei se paranna lapsia. Kun päästää irti ja hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat, vapautuu energiaa johonkin muuhun. Kuinka paljon hukkaan heitettyä energiaa onkaan vastaan jurnuttamisessa. Silti meinaa peikko paholainen, itsesäälin apinainen kurkistella. Ihan jo aamusta...Ja tämä hyväksiminen ei tietenkään tarkoita alistumista tapahtumien virtaan. Tai alistumista vääryyksien virtaan. On monia asioita, joihin voi vaikuttaa. Ja vääryyksiä vastaan tuleekin taistella. Mutta että ettei piehtaroisi siinä - tätä en kyllä hyväksy- ja - miksi taas minulle - ja - nyt en kyllä ala - ja....
Vähän tälläisiä blues-fiiliksiä. Mutta onneksi liljat tuoksuvat. Parin kuukauden päästä toivottavasti myös ulkona...
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Uudelleenjärjestäytymistä ulkoista ja sisäistä
Tässä on vierähtänyt viikko jos toinenkin sairastuvan merkeissä. Luntakin ehti tulla tupaan. Ainakin kengänpohjista. Mutta onneksi tuo aurinkokin tulee sisään. Ikkunoista ja ovista. Paistaa niin kauniisti. Mielessä koko alku vuoden pyörineet huonekalujen uudelleenjärjestämis ideat saivat vauhtia, kun siivouksen yhteydessä olohuoneen kalusteet lipsahtivat uusille paikoille. Hhmmmm...en ole i-han vakuuttunut järjestyksestä, mutta makustellaan. Suunniteltu huonekalujen järjestelyä myös eteiseen ja yläkerran aulaan...odotellaan miestyövoiman innostumista...
Seuraava ajatus on pyörinyt viime päivät päällimmäisenä: "Kun sisäinen turva lisääntyy, ulkoisen yliturvallisuuden vaatimus väistyy. Kontrollin tarve vähenee ja luova elämä voi alkaa." Tässä Tommy Hellstenin ajatuksessa on pohdittavaa.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Luonne kypsyy
On asioita. Joita on nähtävästi kypsyteltävä. Useampia vuosia. Yksi tälläinen asia oli murtomaahiihto. Kaksikymmenmtä vuotta. Enkä ollut koskenutkaan suksiin. Paitsi lasten suksiin. Viime talvena rakas mieheni osti minulle sukset. Ja voih! Mitkä maisemat. Mikä tunne. Tyylistä viis (ja tekniikasta), vauhdista puhumattakaan. Mutta löysin hiihdon. Niin, kaksikymmentä vuotta. Ja sitten se aukesi. Neulominen. Pitkään olin jo mielessäni miettinyt, että koska miloin. Milloin on aika osaa neulepuikot. Ja se aika tuli nyt.
Neulominen on monikerroksellista. Heitin puolihuolimattoman hauskan ilmaan. Että olen kypsytellyt luonnettani parikymmentä vuotta neulomiselle. Ja tavallaan se on niin. Huomaan nyt neuloessani, että suhtautumiseni on erilaista. Nuorena en niinkään piitannut jos virheitä tuli. Purkaminen oli. I-KÄ-VÄÄ. Nopeus ja voima korvatkoon ne. Ajattelin, ei niitä kukaan huomaa kun on tuottelias. Ja jos katsoo toisesta kulmasta. Tottahan sekin on. Tavallaan. Nyt haluan nimen omaan korjata virheet. Haluan, että jälki on hyvää. Katsoi kudinta mistä kulmasta tahansa. Nyt osaan myös lukea neulosta. Ennen pidin sitä hurjan vaikeana. Vaikeana hahmottaa. Saas nähdä kaivanko jonkin ajan kuluttua myös ompelukoneen esille...no hei....hauskuudella on rajansa...vaikka mistäs sitä ikinä tietää?!?!?!
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Pääsiäisen sairastupa
Niiskuti niiskuti, köh, köh, atsiuuh...tämä pääsiäisen aika on mennyt pieniä potilaita hoidellessa. Kuumetta, yskää, streptokokkia, tulirokkoa, keuhkokuumetta, korvatulehdusta...ei kovin kivoja kavereita, mutta onneksi antibiooteilla hoidettavia. On siis oltu enimmäkseen sisäpuuhissa. Ehtii leipoa, laittaa ruokaa, kaivaa savustuspönttö esille. AAAH! Tästäpä alkaa siis todellinen kesäaika (nyt kun kellojakin on siirretty...). Savukalasitä ja savukalatätä.....koko kesän. Eikä siihen meinaa kyllästyä mitenkään.
Pikku-potilaan Marjahyve (gluteeniton & maidoton)
noin uunipellillinen
6 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
3 dl sokeria
200 g sulatettua maidotonta margariinia
2 munaa
2 dl soijaruokakermaa
4dl marjoja (esim. mansikka ja mustikka)
Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeän voin kanssa murumaiseksi. Ota 1/3 erilleen. Sekoita lopun murutaikinan joukkoon munat ja soijakerma. Sekoita tasaiseksi. Onnistuu parhaiten sähkövatkaimella. Levitä leivinpaperi uunipellin päälle ja kaada taikina pellille. Lisää marjat pinnalle. Ripottele päälle loput murutaikinasta. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
(Ohje mukaeltu kirjasta Jokinen-Kekkonen: Hapanimelästä sacherkakkuun - gluteenittomia leivonnaisia: puolukka-murupiirakka)
Tunnisteet:
Gluteeniton,
KESÄ,
maidoton,
potilas,
savukala
tiistai 26. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Palmusunnuntai
Virvon varvon vitsasella
kosken kevätpajusella
terveyttä toivottelen
siunausta siivittelen
onnea oksalla tällä
Hyvää pääsiäisen aikaa!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)