tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ruokapöytä

Arjessa paljon käytetty huonekalu. Ruokapöytä. Tietenkin ensi sijaisesti ruokailuun. Mutta myös paaaljon kaikkeen muuhun askareeseen. Ruokapöydän ääressä myös muovaillaan, maalataan, leikitään, askarrellaan, piirretään ja tehdään läksyjä. Kyllä. Läksyjä ei niinkään tehdä työpöydän ääressä oman huoneen rauhassa. Vaan ruokapöydään ääressä. Tärkeä huonekalu siis. Tällä hetkellä todella kaipaisin piristystä ruokailutilaan. Vanha penkki, odottaa varastossa kunnostamista. Kunnostuksen jälkeen se pääsee kenties ikkunan alle pöydän ääreen. Uusi pöytä saa odottaa, että viimeinenkin lusikan koputtaja on puumerkkinsä tähän nykyiseen naputellut... Lamppu. Tai siis uusi valaisin on jo mielessä. Ensin ajattelin, että tämä Pentikin yksinkertaisen kaunis Deko


Kuva Pentik

Niin sama muoto ja linja rakastamani General valaisimen kanssa.



Mielessä kävi myös tämä  Ikean musta ja särmikäs Kulla

Kuva Ikea

Mukava ajatus, mutta alan kuitenkin vahvasti kallistua tähän Pentikin Brooklyn kattovalaisimeen

 Kuva Pentik

Tässä valaisimessa on sitä jotain. Rouheutta ja silti yksinkertaista tyylikkyyttä. Ans kattoo ny...jospas kuitenkin aloittaisi pöytäliinan uusimisesta. En muuten alkuunkaan ole ollut pöytäliinaihmisiä. Jos sallitte tälläisen luokittelun. Mutta se onkin jo toinen tarina se...

 

Tuore aamu - tuorepuuro



Ihana aurinko. Herättää aamiaispöydässä ikkunasta pilkistellen. Ja ihana puuro. Tuorepuuro. Nam! Olen vallan ihastunut tuorepuuroihin. Tässä yksi suosikeistani:

Kaurahiutaleita 1-2dl
Chia-siemeniä n. 1rkl
Mantelimaitoa 3-4dl
Maustamatonta Maapähkinäthanaa n. 1rkl
Kanelia oman maun mukaan n.2tl
Hunajaa oman maun mukaan

Mantelimaidon saat valmistettua siten, että laitat noin kourallisen manteleita likoamaan useaksi tunniksi veteen. Kun mantelit ovat turvonneet, vaihda liotus vesi 3-4dl raikasta vettä. Hienonna joko tehosekoittimella tai sauvasekoittimella maitomaiseksi. Sekoita ainekset keskenään. Laita purkkiin, kansi päälle ja yöksi jääkaappiin tekeytymään. Itse tykkään syödä banaanin kanssa. Mutta toimii ilmankin tai vaikkapa omenanpalasten kanssa.

Olen joutunut viimeisen vuoden aikana huomaamaan, kuinka paljon onkaan merkitystä sillä mitä syö. Kun on pakon edessä, muutos, jota on pitänyt mahdottomana, onkin ihan toteutettavissa. Ei helppoa, mutta väistämätöntä. Olen joutunut jättämään ruokavaliostani tyystin maidon pois. Vatsani ei kertakaikkiaan siedä maitoa. Missään muodossa. Myös Gluteeni ärsyttää. Erityisesti ruis, josta pitäisin niin kovin. Vehnä taasen tekee olon tunkkaiseksi ja väääsyyttäää...sen huomaa selvästi, kun on hetken ilman ja sitten veräisee paahtoleivän iltapäivänälkään...Liiallista lihan syöntiä pitäisi myös välttää. Ja tuo valkoinen sokeri. Murheen kryyni moneen asiaan. Sinänsä ekologisia ja hyviä muutoksia muutoinkin kuin oman hyvinvoinnin kannalta. Olen tutustunut mm. emäksiseen ruokavalioon. Siitä on ollut tämän kuplivan ja kipeän vatsan hoitamisessa iso apu. Ruokakaapista löytyy tällä hetkellä hyviä suoloja: ruususuolaa ja puhdistamatonta merisuolaa. Kokoelma erilaisia kylmäpuristettuja öljyvä: kookosöljy, avokadoöljy, macadiamipähkinäöljy, oliiviöljy... Viherjauhetta, pähkinöitä ja kaikkea mahdollista VIHREÄÄ.  Ilman avokadoa en voisi enää elää. Noin kuvannollisesti. Maidon olen korvannut mantelimaidolla ja jonkin verran käytän myös soijajuomaa. Kalsiumia saan mm. seesaminsiemenistä. Täältä voi myös kurkistella kasvikunnan tarjoamista kalsiumeista. Kahvista en ole vielä pystynyt luopumaan. Yritän löytää kehooni tasapainon. Välillä tipun kärryistä ja luisun vanhoihin tapoihin. Kunnes olo on taas ihan mahdoton. Eipä siinä ole selittelyille tilaa. Mutta monen tekijän summahan sekin on. Mutta itsestä on lopulta kaikki päätöksetja muutokset kiinni. Ystäväni kirjoittaa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kannattaa käydä kurkistamassa. Positiivinen ajattelu auttaa. Se että herätessään jo toivottaa hyvän vastaan. Matkalla ollaan. 


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sbaketti

Kävin tänään lähiravintolassa. Palvelu oli hyvää. Tilasin "hod-dokia" ja "sbakettia". Jälkiruoaksi "tavallista kiisseliä". Oli hyvää. Kyllä maistui.



Suosittelen!



Kaunis pieni ihminen

Uuden elämän äärellä. Ihmeen edessä. Kaunis on pieni uusi ihminen. Rakastettu jo ennen syntymää. Mitään ei lapsi tarvitse enemmän kuin rakkautta. Ja mitään ei äiti toivo enempää. Kuin että rakkaus kantaa.



Rakkaus lapseen pitää sisällään niin paljon. Sen tulisi olla hyväksyvä. Sen tulisi olla luja ja oikeudenmukainen. Hellä ja lohdullinen. Tarpeen tullen tiukka ja turvallinen. 



Hyvä itsetunto. Se on jotain mitä omille lapsilleen toivoo. Terve, joustava, murenematon itsetunto. Itsetunto, joka tuntee omat rajat ja osaa pitää niistä kiinni. Itsetunto, mikä huokuu hyväksyntää. Hyväksyminen. Se on melko lailla vaikea kysymys. Törmään siihen tämän tästä. Mikä on hyväksyttävää käytöstä lapselta. Ja mitä luonteen piirteitä meidän vaan täytyisi lapsessa hyväksyä. Kun on tempperamenttinen lapsi. Ja samalla arka ja pelokaskin. Kun uudet asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän jännittäviltä. Kun paitakin tuntuu aina olevan rutussa ja sukan saumat painavat varpaita. Silloin sekä lapsi että vanhempi törmäävät hyväksymisen muuriin. Muurilta se joskus tuntuu. Välillä on äärimmäisen vaikeaa luovia omaa tietä tuon muurin lävitse. Hyväksyä lapsen tuliset ja vieläkin tulisemmat tunteet. Ja kärsivällisesti tarjota keinoja tunteiden hallintaan ja ilmaisuun sopivalla voimakkuudella. Voin kertoa. Ei todellakaan aina niin helppoa. Eikä sitä helpota odotukset. Omat ja ihmisten. Yllättävän tiukassa istuvat käsitykset hyvästä käytöksestä. Erityisesti tyttölapsille sopivasta käyttäytymisestä. Miten lapsi saa missäkin tilanteessa käyttäytyä. Saako vieraalle lähestyvälle tädille kääntää selän ja hautautua äidin hameen helmaan ja huutaa. Saako syntymäpäivillä huutaa ja karjua, kun sukulaisjoukko alkaa laulaa paljon onnea. Kun se keskipisteenä olo on hieman liian paljon. Saako aamulla saada raivarit ja vemputtaa loputtomasti rukkasista ja haalarin hihojen pituudestas. Koska itseasiassa päiväkotiin meno tuntuu juuri tänä aamuna vähän liian paljolta. Saako kouluun lähtiessä vetkuttaa tappiin asti tukan laitosta. Koska itse asiassa jännittää, tuleeko kaveri ajoissa hakemaan. Koska jännittää ehtiikö kouluun. Tämän tästä saa kuulla hyvää tarkoittavia neuvoja. Silmät pyörien ihmettelviä lausahduksia siitä mitä murrosikä tuleekaan olemaan. Tuimia katseita. Ja kyllä itsekin haluaisin, että lapseni oppisivat eri tilanteisiin sopivaa hyvää käytöstä. Niin. Ajan kanssa. Toivon että ajan kanssa opitaan. Ja muuriakin vaikeampaa on jälleen kerran kohdata oma kykenemättömyys kestää ja sietää tuota räjähtelevää pientä pakkausta. Ei löydy lapsesta nappia, jolla hänet saisi hetkessä muuttumaan. Enkä vielä ole löytänyt lihatiskiä, missä myytäisiin kilometrin mittaisia lehmänhermoja. Niitä välillä kaipaisin. Ja miten ihanaa on silloin, kun huomaa  lapsen päässeen jossain asiassa eteen päin. Mikä riemu. Kun huomaa, että lapsi kasvaa ja oppii ja luottaa itseensä. Mikään ei ole myrskyn jälkeen palkitsevampaa.

Mutta. Päivän hyvään tunnelmaan palatakseni. Pieni uusi elämä. Kaunis. Ihme. Kaikkea hyvää elämääsi. Ja rakkautta. Yltäkyllin rakkautta.





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Naistenpäivää



Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihailen,
Kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
- Eeva Kilpi -


Nämä Eeva Kilven sanat tulisi muistaa useamminkin, kuin näin naistenpäivän tienoilla. Jostain syystä juuri naistenpäivänä nuo säkeet tulevat mieleen. Kun luottaa itseensä. Piirtää omat rajat näkyviksi. Uskoo itseensä. Uskoo hyvään. Silloin ei maailman tuuletkaan riepottele. Ainakaan kumoon asti. Hyvää naistenpäivän jälkeistä päivää.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pakkanen yllätti


Niin. Pakkanen yllätti tämän kevään odottajan. Yritin kovasti siirtää tietoa pakkasen tulosta mielen sopukan perimpään nurkkaan (mielen hallintaa, puhuinkos juuri siitä...). Ei onnistunut. Se tuli sittenkin. Noooo...Aamusella lämmiteltiin varpaita auringon valossa ja takan ääressä. Päästiin pulkkamäkeen. Syötiin hernerokkaa, jonka joukkoon sekoitettiin viimeiset pakkasesta löytyneet joulukinkun jämät. Ja anoppi toi kevättä sisään. Ja kun silmät laittaa kiinni ja katsoo aurinkoon.Voi kuvitella kevään olevan jo pitkällä. Suorastaan täällä...




perjantai 1. maaliskuuta 2013

Positiiviseen keskittyminen



Joskus. Joskus on hyvin vaikeaa löytää loukkaavista tai negatiivisista asioista edes yhtä pientä hitusta hyvää. Mitenhän sitä osaisi heittäytyä irti. Irti siitä, että ei jäisikään kiinni negatiiviseen pyörteeseen. Vaan keskittyisi hyvään. Ja olennaiseen. Toisten ihmisten motivaatiota tai tarkoitusta kun ei aina voi eikä tarvitse ymmärtää. Voi vaan päästää irti. Ettei piehtaroisi vihassa. Ettei antaisi kokemansa vääryyden hallita. Antaisi anteeksi - päästäisi irti. Patoamatta kuitenkaan vihan tunteita itseensä. Osaisi ilmaista ne tarvittaessa ja tarpeellisella volyymilla. Mielen hallinta. Ei sieltä helpoimmasta päästä. Mutta elämää ja oloa helpottaisi, jos sitä harjoituttaisi. Huh. Aika paljolta kuulostaa. FaceBookissa minua näistä muistuttaa Tommy Hellstenin mietelauseet, joita hän twiittaa sivuilla Ihminen tavattavissa. 

Mutta Ihanaa suorastaan on se tosiasia, että nyt on maaliskuu. Kevät kuukausista ensimmäinen. Ja tältä näyttää auringossa kylpevä penkki. Joka suorastaan houkuttelee istahtamaan ja nauttimaan hetkestä. Katse aurinkoon kääntyen.