sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kaunis pieni ihminen

Uuden elämän äärellä. Ihmeen edessä. Kaunis on pieni uusi ihminen. Rakastettu jo ennen syntymää. Mitään ei lapsi tarvitse enemmän kuin rakkautta. Ja mitään ei äiti toivo enempää. Kuin että rakkaus kantaa.



Rakkaus lapseen pitää sisällään niin paljon. Sen tulisi olla hyväksyvä. Sen tulisi olla luja ja oikeudenmukainen. Hellä ja lohdullinen. Tarpeen tullen tiukka ja turvallinen. 



Hyvä itsetunto. Se on jotain mitä omille lapsilleen toivoo. Terve, joustava, murenematon itsetunto. Itsetunto, joka tuntee omat rajat ja osaa pitää niistä kiinni. Itsetunto, mikä huokuu hyväksyntää. Hyväksyminen. Se on melko lailla vaikea kysymys. Törmään siihen tämän tästä. Mikä on hyväksyttävää käytöstä lapselta. Ja mitä luonteen piirteitä meidän vaan täytyisi lapsessa hyväksyä. Kun on tempperamenttinen lapsi. Ja samalla arka ja pelokaskin. Kun uudet asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän jännittäviltä. Kun paitakin tuntuu aina olevan rutussa ja sukan saumat painavat varpaita. Silloin sekä lapsi että vanhempi törmäävät hyväksymisen muuriin. Muurilta se joskus tuntuu. Välillä on äärimmäisen vaikeaa luovia omaa tietä tuon muurin lävitse. Hyväksyä lapsen tuliset ja vieläkin tulisemmat tunteet. Ja kärsivällisesti tarjota keinoja tunteiden hallintaan ja ilmaisuun sopivalla voimakkuudella. Voin kertoa. Ei todellakaan aina niin helppoa. Eikä sitä helpota odotukset. Omat ja ihmisten. Yllättävän tiukassa istuvat käsitykset hyvästä käytöksestä. Erityisesti tyttölapsille sopivasta käyttäytymisestä. Miten lapsi saa missäkin tilanteessa käyttäytyä. Saako vieraalle lähestyvälle tädille kääntää selän ja hautautua äidin hameen helmaan ja huutaa. Saako syntymäpäivillä huutaa ja karjua, kun sukulaisjoukko alkaa laulaa paljon onnea. Kun se keskipisteenä olo on hieman liian paljon. Saako aamulla saada raivarit ja vemputtaa loputtomasti rukkasista ja haalarin hihojen pituudestas. Koska itseasiassa päiväkotiin meno tuntuu juuri tänä aamuna vähän liian paljolta. Saako kouluun lähtiessä vetkuttaa tappiin asti tukan laitosta. Koska itse asiassa jännittää, tuleeko kaveri ajoissa hakemaan. Koska jännittää ehtiikö kouluun. Tämän tästä saa kuulla hyvää tarkoittavia neuvoja. Silmät pyörien ihmettelviä lausahduksia siitä mitä murrosikä tuleekaan olemaan. Tuimia katseita. Ja kyllä itsekin haluaisin, että lapseni oppisivat eri tilanteisiin sopivaa hyvää käytöstä. Niin. Ajan kanssa. Toivon että ajan kanssa opitaan. Ja muuriakin vaikeampaa on jälleen kerran kohdata oma kykenemättömyys kestää ja sietää tuota räjähtelevää pientä pakkausta. Ei löydy lapsesta nappia, jolla hänet saisi hetkessä muuttumaan. Enkä vielä ole löytänyt lihatiskiä, missä myytäisiin kilometrin mittaisia lehmänhermoja. Niitä välillä kaipaisin. Ja miten ihanaa on silloin, kun huomaa  lapsen päässeen jossain asiassa eteen päin. Mikä riemu. Kun huomaa, että lapsi kasvaa ja oppii ja luottaa itseensä. Mikään ei ole myrskyn jälkeen palkitsevampaa.

Mutta. Päivän hyvään tunnelmaan palatakseni. Pieni uusi elämä. Kaunis. Ihme. Kaikkea hyvää elämääsi. Ja rakkautta. Yltäkyllin rakkautta.





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Naistenpäivää



Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihailen,
Kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
- Eeva Kilpi -


Nämä Eeva Kilven sanat tulisi muistaa useamminkin, kuin näin naistenpäivän tienoilla. Jostain syystä juuri naistenpäivänä nuo säkeet tulevat mieleen. Kun luottaa itseensä. Piirtää omat rajat näkyviksi. Uskoo itseensä. Uskoo hyvään. Silloin ei maailman tuuletkaan riepottele. Ainakaan kumoon asti. Hyvää naistenpäivän jälkeistä päivää.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pakkanen yllätti


Niin. Pakkanen yllätti tämän kevään odottajan. Yritin kovasti siirtää tietoa pakkasen tulosta mielen sopukan perimpään nurkkaan (mielen hallintaa, puhuinkos juuri siitä...). Ei onnistunut. Se tuli sittenkin. Noooo...Aamusella lämmiteltiin varpaita auringon valossa ja takan ääressä. Päästiin pulkkamäkeen. Syötiin hernerokkaa, jonka joukkoon sekoitettiin viimeiset pakkasesta löytyneet joulukinkun jämät. Ja anoppi toi kevättä sisään. Ja kun silmät laittaa kiinni ja katsoo aurinkoon.Voi kuvitella kevään olevan jo pitkällä. Suorastaan täällä...




perjantai 1. maaliskuuta 2013

Positiiviseen keskittyminen



Joskus. Joskus on hyvin vaikeaa löytää loukkaavista tai negatiivisista asioista edes yhtä pientä hitusta hyvää. Mitenhän sitä osaisi heittäytyä irti. Irti siitä, että ei jäisikään kiinni negatiiviseen pyörteeseen. Vaan keskittyisi hyvään. Ja olennaiseen. Toisten ihmisten motivaatiota tai tarkoitusta kun ei aina voi eikä tarvitse ymmärtää. Voi vaan päästää irti. Ettei piehtaroisi vihassa. Ettei antaisi kokemansa vääryyden hallita. Antaisi anteeksi - päästäisi irti. Patoamatta kuitenkaan vihan tunteita itseensä. Osaisi ilmaista ne tarvittaessa ja tarpeellisella volyymilla. Mielen hallinta. Ei sieltä helpoimmasta päästä. Mutta elämää ja oloa helpottaisi, jos sitä harjoituttaisi. Huh. Aika paljolta kuulostaa. FaceBookissa minua näistä muistuttaa Tommy Hellstenin mietelauseet, joita hän twiittaa sivuilla Ihminen tavattavissa. 

Mutta Ihanaa suorastaan on se tosiasia, että nyt on maaliskuu. Kevät kuukausista ensimmäinen. Ja tältä näyttää auringossa kylpevä penkki. Joka suorastaan houkuttelee istahtamaan ja nauttimaan hetkestä. Katse aurinkoon kääntyen. 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Valoa kohti





Heräsin eilen siihen todellisuuteen, että valoa alkaa näkyä päivä päivältä enemmän. Eilen hiihtoloman viimeisenä päivänä aurinko helli erityisesti väsynyttä mieltä. On sillä ihmeen parantava voima. Valolla. 



Viikon loppuun tiivistyi koko pitkän ja pimeän talven väsymys. Ja sitten valo. Auringon valo. Ja ystävästä loistava valo. Elvyttävä valo. Ihanan tervehdyttävä keskustelu. Teeskentelemätöntä ymmärtämistä.



 Jälleen joudun muistuttamaan itseäni sisäisestä kiireestä. Ja kaiken pahanmielen perustasta - suorittamisesta - Tuo kavala sudenkuoppa. Hiipii luokse vähin äänin. Ei anna kuulua itsestään. Ennen kuin on suut silmät täynnä suorittamista. Huomaa suorittavansa niitäkin asioita, jotka tuovat iloa. Ja suorittaminenkos jos mikä on tehokas ilon karkoittaja. Tiukan paikan tullen suorittaminen tuo tietysti turvaa. Sitä kun on tekijä luonteeltaan. Mitä väsyneempi sitä helpommin lipsahtaa suorittamisen ansaan. Ja mitä enemmän suorittaa sitä uupuneemmaksi tulee. Suorittaminen ja kontrollointi. En tykkää. Ei se ole järjestys ja ylläpito se, mikä todella onnelliseksi tekee. Vaikka saan kyllä nauttia ja tykätä siisteydestä. Toivon että oppisin kuuntelemaan itseäni. Ja läheisiäni. Kuuntelemaan ja kuulemaan omat ja heidän tarpeensa. Siinä on jo aika paljon. Ja siinä se elämän onni tällä hetkellä piilee. Luulen.

Kiitollisuuspäiväkirja tuntui perin vaikealta. Hvyin nukutun yön jälkeen huomattavasti helpompaa. Ei liene vaikea arvata, mitä se tänään on. Valo. Valo. Valo.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Lepo - viikon - loppu ja kiitospäiväkirja


Vähemmästäkin nukuttaa hyvin. Tälläisessa ihanuudessa nukkuessa. Rakkaan siskon luona. Ihan vaan ollen. Ihan vaan viipyillen. Niitä, näitä ruusukaalin päitä. Juuri sitä mitä tarvitsin. Kiitos!!! Ja mielessäni jo pidempään viipyillyt ajatus positiivisten ajatusten voimasta sai jotenkin konkreettisesti tuulta. Päätin aloittaa kiitospäiväkirjan. Joka päivä pyrin löytämään jonkun asian, josta olen äärimmäisen  kiitollinen. Pienetkin asiat riittävät. Ja joka aamu herätessäni pyrin hymyilemään. Ensimmäiseksi. Kokeillaan. Jostain luin sanat, jotka ovat  mielessäni pyörineet. Kehosi jokainen solu kuuntelee, mitä ajattelet...tänään olen hyvin, hyvin kiitollinen ystävyydestä. Ystävyydestä, lujasta ja kestävästä.

No joo, tuli siinä viikon loppuna viipyiltyä kaupoillakin...ja tälläinen musta tähti-ihanuus lähti yhdestä putiikista.





Ps. Ja minä muuten nukun ensi yönä tooooosi sikeästi!!! Kuulettehan solut!!! TO-SI sikeästi. Piste.

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ja kaunista ystävänpäivää



No niin. Eilisen marinan (suosta on jo noustu...) jälkeen onkin ihanaa todeta, että olen ympäröity ihanilla ystävillä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Sanoja vähän
sanottavaa paljon.
Valitaan parhaat
punotaan varovasti 
ystävyyden seppele.

-A-M Kaskinen-

Ihanaa ystävänpäivää!


Ps. Kiitos jälleen Farinalle, ohje suklaamuffineille löytyy täältä ja päällien on tällä kertaa ihan vaan suklaatia ja rösseleitä.