Uni

Ehkä maailman tärkeimpiä asioita. Ainakin silloin, kun sitä ei saa tarpeeksi. Uni on ihanaa. Silloinkin kun se on itsestäänselvyys. Pienten lasten äitinä olen (noin 9 vuotta) uskotellut itselleni, että heräily, valvominen ja unettomuus kuuluu asiaan. Vähän niin kuin että sitä saa mitä tilaa. En muista koska olisin oikein uneksinut tänä aikana. Pienen ihmisen elämän mittaisena aikana. Olen kyllä. Muistan kyllä muutamia vaikuttavia unia. Mutta viime aikoina unet ovat olleet koiranunta. Sellaista valveensekaista lepäilyä. Ja sitten valvomista. Ja pelonsekaista yön kunnioitusta. Ei se heräily. Mutta se valvominen. Ja unettomuus. Yllättävän kova paikka tunnustaa, että nyt tarvitaan kättä pidempää. Nyt ei pelkästään korvatulpat ja suljetut ovet tuo vapautusta. Aamuyön pimeät tunnit ovat todella pimeitä. Jos niitä kertyy liian paljon. Ja mikä pieni valkoinen vapautus. Uni. Ei vielä unia uneksittavaksi. Mutta unta. Hyvä näin.

Ps Rakastan meidän makuuhuoneen rauhallista tunnelmaa. Sinne on hyvä vetäytyä päivän päätteeksi. Ja nyt onneksi unen kera...