Maanantain hämyä

Tämä maanantai aamuinen hämy päiväkodin pihalta kirvoitti ajatukset tulevaisuuteen. Esikoululaisesta tulee pian koululainen. Äiti menee töihin. Ja pienin meistä pääsee päiväkotiin. Niin, hän ajattelee pääsevänsä päiväkotiin. Mikä hyvä ajatuskuvio. Positiivisuus vie elämässä eteen päin. Siinä pienten ryhmän ikkunoiden alta kävellessä tulin ajatelleeksi, miten helposti ajatellaan, että meillä kaikilla suomalaisilla on samanlaiset lähtökohdat ja tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikkeen. Hyvään. Tai mitä ajatellaan hyväksi. Mutta näin ei ole. Muun muassa sosiaalinen perimä seuraa meitä joskus piinallisen huomamatta, neurobiologisesta perimästä puhumattakaan.... Onnea tai onnellisuutta se tai ne ei tosin aina määrää. Ja yksilölliset voimavarat voivat myös viedä suuntaan jos toiseen. Alkoholisti-äidin hylkäämällä lapsella on hyvin erilaiset lähtökohdat kuin lapsella, joka on kasvanut ehjässä kodissa. Tapatyöttömien (nyt en tarkoita vastentahtoaan työttömiä tai sairaita, vaan niitä, joilla ei ole minkäänlaista aikomustakaan hakeutua töihin) lapsista tulee helpommin työttömiä kuin yrittäjäperheen vesoista. Niin, ihan näin yksioikoistahan ei elämä tietenkään ole. Välillä tuntuu, että omat lapsetkin ovat joskus niin epätasa-arvossa toisiinsa nähden. Vaikka ovatkin samasta puusta veistettyjä. Ja pyrimme tasa-arvoiseen kohteluun. Mutta kun yhdellä on tulisielu, toinen on rauhallinen ja sopeutuva ja kolmas syötävän suloinen kokoperheen miehulainen. Lähtöasetelmat elämälle voivat monella tasolla olla hyvin erilaisia. Hyvin epätasa-arvoisia.

Toivon suuresti, että osaisin juurruttaa omiin lapsiini positiivisen ajattelun voiman. Sellaista Peppi Pitkätossumaista suhtautumista elämän haasteisiin. Siinä on itselläkin työn sarkaa.