Hiusharja

Miten voikaan kulminoitua yhteen pieneen esineeseen niin paljon tunnetta. Kun tosiaankin asustaa kolmen pienen ihmisen ja yhden ison ihmise  kanssa, ei tosiaankaan kaikki tavarat ihan aina ole niille osoitetuilla paikoilla. Yhden asian olen toivonut, että hiusharja löytyisi aina vessan kaapista sieltä mihin olen sen laittanut (ylähyllylle). Olen yrittänyt tehdä selväksi, että se on minulle tärkeää. Että löydän aina hiusharjan heti. Ettei tarvitse etsiä. Kun päivät pitkät etsii erinäisiä tavaroita (ja ajoittain itseään ja lapsiaan...). Ei halua todellakaan etsiä hiusharjaa. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Mutta jossain se raja menee. Kai tämä ilmiö liittyy myös siihen, että kun päivät pitkät on jatkuvasti valmiina tarttumaan ja täyttämään lasten välittömiä toimia vaativia tarpeita, ei enää illalla suihkun jälkeen jaksa. Ei jaksa enää sitten kun on vihdoin se hetki olla omien ajatusten kanssa. Sitten ei jaksa enää aloittaa etsimistä. Hiusharjahan helposti sulautuu lelujen joukkoon, sujahtaa sohvan tyynyjen väliin, eksyy pyykkikoriin....

Eilinen -30 asteen pakkanen oli piirtänyt kauniitä kukkia kuistin ikkunoihin. Aurinko hellii.

Ps. Tämä melkein unohtui. Kaunis.