tiistai 14. toukokuuta 2013

Äitiydestä



Äitienpäivä kirvoitti muutamia ajatuksia äitiydestä ja lapsen kanssa elämisestä ylipäätään. Eikä pelkästään äitienpäivä. Hyvä jälleen muistaa tärkeitä asioita.

Äitiys on mielentila. Joku Facebook ystäväni kirjoitti sunnuntaina äitienpäivänä, että äitiys on mielentila. Se oli hyvin kirjoitettu. Äitiys on mielentila. Se ei riipu siitä, onko lapsi oma vai ei. Ei tarvitse olla edes lapsia, osatakseen olla äidillinen. Äiti. Ja meistä kaikista ei ole äidiksi asti, vaikka kuinka haluaisi ja toivoisi. Siis vaikka olisikin lapsi tai lapsia. Kaikki me äidit teemme parhaamme. Kukin omien kykyjen mukaan. Useimmiten se on riitävän hyvää äitiyttä. Mutta aina oma äiti ei ole se paras äiti. Ehkä lapsen sydämessä. Mutta joskus parasta äitiyttä saa jostain muualta. Sijäisäidiltä, sukulaiselta, naapurin äidiltä. 




Aito läsnäolo. Siinäpä se. Se ei ole sitä tietenkään, että 24/7 on koko ajan lapsen aivoituksia varten. Pinnistellen. Silmät päästä pullistellen. Barbeilla leikkimistä. Eihän kukaan sellaista jaksa. Eikä ole tarkoituskaan. Mutta läsnäoloa lapsi tarvitsee. Niitä hetkiä arjessa, kun äidillä tai isällä ei ole kiire. Vaan on aikaa pysähtyä ja kuunnella. Myös aikaa asettaa rajoja. Joskus aika tiukastikin.. Aikaa nauraa, itkeä tai vaan olla. Tai lukea. Tai leikkiä. Olla aidosti kiinstunut siitä, mitä lapsi tekee. Mitä lapsi ajattelee.Nähdä hetkittäin elämää lapsen silmin. Lapsen lähtökohdista. Se ei aina ole helppoa. Varsinkin jos on itse jäänyt paitsi. Sitä saattaa olla sellainen olo, että koko ajan olen antanut, mutta silti se lapsen ehdoilla kuluva hetki on jäänyt puuttumaan. Ja taas lempiaiheeseeni - On vaikeinta antaa lapselle se, mistä itse on jäänyt paitsi. Hmmm....ja tästä innoittuneena mielessäni häivähti ymmärrys siitä, että mitä haastavampi lapsi (ts mitä vaikeampaa on) sitä enemmän lapsi tarvitsee aitoa läsnäoloa. Mitä enemmän jaksat olla läsnä, sitä helpommin tavoitat lapsen. Niin, helpoksi tätä ei saa sitten millään konstin väännettyä....
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti